maanantai, 28. joulukuuta 2009

Espanjalainen perunamunakas (Tortilla de patatas)
















En olekaan vähään aikaan ehtinyt lisäillä reseptejä vaikka kokkailtu on ihan normaaliin tapaan. Tätä Siskon poikaystävän tekemää perunamunakasta söimme ennen joulua. Reseptistä tulee kaksi kuvassa olevan kokoista munakasta eli reseptin voi puolittaa jos haluaa vain yhden. Tarkoitus on kuitenkin, että munakkaasta tulee paksu eli jos vain on tarpeeksi iso paistinpannu kannattaa tehdä yksi munakas. Perunoiden ja sipulin paistamiseen tulee käyttää runsaasti öljyä, jotta perunat kypsyvät kunnolla. Munakasta voi tarjota pienempiin paloihin leikattuna kylmänä tapaksena esimerkiksi uutenavuotena muiden pienten ruokalajien ohella.
  • 1 kg perunoita
  • 8 kananmunaa
  • iso sipuli
  • vihreä paprika
  • (valkosipulia)
  • öljyä
  • suolaa
Kuori sipuli ja perunat. Hienonna sipuli, kuutioi paprika ja paloittele perunat samankokoisiksi paloiksi, esimerkiksi kuutioiksi. Kuullota sipulia ja lisää sitten suolalla maustetut perunat. Lisää paprika ja paista keskilämmöllä runsaassa öljyssä kunnes perunat ovat kypsiä. Ota perunat pois pannulta ja anna jäähtyä. Vatkaa munat kulhossa ja lisää jäähtyneet kasvikset munaseokseen. Laita pannulle hieman öljyä ja paista seosta ensin hetki kovalla lämmöllä ja sitten keskilämmöllä kunnes munakas on hyytynyt. Käännä munakas lautasta tai kantta apuna käyttäen ja paista vielä toiselta puolelta hetken aikaa. 

0 kommenttia: