Ihana lohi-avokadosalaatti oli erään 8 euron menun alkuruoka
Espanja on ehdottomasti suosikkimatkakohteeni Euroopassa monestakin eri syystä. Espanjassa on paljon nähtävää, miellyttävä ilmasto, ystävällisiä ihmisiä, suhteellisen edullinen hintataso, hinta-laatusuhteeltaan hyviä hotelleja ja tietenkin mahtava ruokakulttuuri. Espanja voidaan jakaa kuuteen gastronomiseen alueeseen, joilla on kaikilla omat erikoisuutensa. Parasta ruokaa olen saanut Baskimaassa. Ei mikään ihme, sillä luin jostain että esimerkiksi Baskimaan pääkaupungissa San Sebastianissa on Michelin-tähtiä saaneita ravintoloita asukaslukuun suhteutettuna eniten maailmassa.
Hintatietoisen tai budjettirajoitteisen matkailijan kannattaa Espanjassa hyödyntää ravintoloiden lounastarjoukset eli Menu del Diat, jotka maksavat yleensä 8-14 euroa. Päivän menu on tarjolla noin klo 13-16 ja sisältää yleensä alku- pää- ja jälkiruoan sekä leivän ja juoman. Juomaksi voi valita viiniä, olutta, limua tai vettä. Ravintolan ulkopuolella on yleensä lista, josta voi lukea mitä menuun kuuluu. Jos siis ymmärtää espanjaa. Itse tiedän perussanoja kuten keitto, salaatti, kana jne. ja arvon sitten niiden perusteella mitä syön. Joskus lounaspaikan etsintään saattaa tosin kulua liikaa aikaa ja energiaa, kun yrittää löytää hyvältä vaikuttavan menun ja paikallisten suosiman paikan. Sen takia kaupungilla liikkuessa kannattaa painaa mieleen hyvältä vaikuttavat ravintolat ja käydä katsomassa menua lounasaikaan. Yleensä Menu del diat ovat kuitenkin olleet hinta-laatusuhteeltaan todella hyviä. Illalla voi sitten syödä jotain pienempää, esimerkiksi pintxoja tai tapaksia.
Japanilaisen ravintolan "alkuruoka". 12 euron hintaiseen menuunkuului lisäksi pikkelsejä, todella hyvä lohi-nuudelipääruoka sekä
jälkiruoka ja juoma.