Mahtava mainos Nikeltä. Kiva nähdä mainoksissa muitakin, kuin anorektisen laihoja malleja. Tekstikin on hauska. Mielestäni tuollainen vartalo on paljon kauniimpi ja mielenkiintoisempi kuin laiha ja lihakseton. Toki jokainen ihminen on kaunis omalla tavallaan. Vallitseva kauneusihanne on tällä hetkellä valitettavasti kuitenkin se laiha vartalo, jollaisen harva nainen luonnostaan omaa. Salilla näkee onneksi näitä terveen näköisen vartalon omaavia naisia, jotka jaksavat painaa täysillä raskaillakin tunneilla.
Ainoastaan kerran olen nähnyt Body Attackissa anorektikon, nuoren naisen, jolla luut törröttivät eikä hän jaksanut kuin siirrellä jalkojaan kun muut juoksivat polvijuoksua. Esimerkiksi Sport-lehdessä minua häiritsee se, että usein jutuissa käytetään malleina tyttöjä joista näkee etteivät he harrasta mitään liikuntaa. Täysin järjetöntä laittaa tällainen malli kuviin joissa esitellään kuntosalilla tehtäviä liikkeitä. Kaikki siis kyykkäämään, että takapuoli muotoutuu c-kirjaimen muotoiseksi. Itselläni tätä huvia tiedossa huomenna. Loppuun vielä todella energinen treenibiisi, joka soi tällä hetkellä Body Combatissa. Toimii myös lenkillä ylämäkien kohdalla. Treenatessa innostava musiikki on todella tärkeää. Tämän soidessa tekee mieli vaikka hyppiä haara-perushyppyjä paremman puutteessa.


1 kommenttia:
Ihana mainos! Pointsit Nikelle! :)
Lähetä kommentti