Sehän on jo ensi viikolla! Aina se joulu onnistuu yllättämään. Minulla on vasta yksi lahja hankittuna, muut lahjat on vielä ostamatta ja muutama lahja olisi myös tarkoitus tehdä itse. Katsotaan mitä siitä tulee. Äiti on tehnyt jo porkkanalaatikkoja pakastimeen sekä taatelikakun. Täytyy laittaa reseptit tännekin. Nämä kuvat otin Helsingin Kluuvikadulta Fazerin kahvilan kauniista jouluikkunasta, kun kävimme katsomassa viereisessä elokuvateatterissa Woody Allenin viimeisimmän "You Will Meet a Tall Dark Stranger". Woodylta on tullut tällä vuosikymmenellä huonoja leffoja, mutta tämä oli mielestäni ihan hyvä.
Vähän ärsyttää tämä keskustelu, jota Suomessa käydään koulujen joulujuhlista. Itse en ole uskonnottomana koskaan kokenut koulun joulujuhlia tai jotain kevätvirttä ongelmaksi. Meille oli aina järjestetty jotain muuta ohjelmaa siksi aikaa, kun muut oppilaat kävivät kirkossa. Ne hetket kun yhteisissä juhlissa oli jotain kristinuskoon viittaavaa eivät olleet mikään ongelma. Ei minua ainakaan kukaan pakottanut rukoilemaan tai laulamaan virsiä. Jos ei pysty yhtä Enkeli taivaan-virttä kuuntelemaan tai tonttuja katselemaan, niin sitten pitää mielestäni olla sellaisessa koulussa, jossa toimitaan pelkästään sen oman uskonnon juhlien mukaan tai jäädä kokonaan pois juhlista.
Me emme tietenkään vietä joulua Jeesuksen syntymäjuhlana, onhan tähän aikaan aikojen alusta juhlittu talvipäivänseisausta tai valon juhlaa. Käsittäkseni esimerkiksi tontut ja joulupukki eivät ole millään tavalla kristinuskoon liittyviä. Toivottavasti Suomessa uskalletaan säilyttää omat perinteet ja juhlat, eikä yritetä tehdä sellaista kaikkia miellyttävää versiota niistä. Sellaista on mielestäni mahdotonta saada aikaan, sillä tuskin kukaan tiukasti omaa uskontoaan noudattava voi esimerkiksi hyväksyä sitä että puhutaan tontuista. Alla kuvia joulukoristeista Stockmannilta. Todella erikoisia koristeita siellä näkyi, mm. jäätelötötteröitä, sukellusveneitä ja kultakaloja. Aikamoisen kitcsh-kuusen noilla saisi aikaan.







0 kommenttia:
Lähetä kommentti