maanantai, 28. helmikuuta 2011

Hot joogaa, uusin Body Pump (77) ja ruoan turvallisuudesta

Kävin viime viikolla viimeinkin testaamassa hot joogan, jota on salillani ollut tarjolla jo pidempään. Hot-tunnit pidetään erillisessä pienessä salissa, joka on lämmitetty lämpölamppujen avulla 38 asteeseen (ainakin tuolloin oli noin lämmintä mittarin mukaan). Lämmön ansiosta lihakset ovat elastisempia ja lisäksi aineenvaihdunta vilkastuu. Kokeilemani tunti oli sekoitus astangaa, hathaa ja bikramia, olen myös joskus kokeillut astangaan pohjautuvaa tuntia (normaalissa lämpötilassa) ja tämä oli liikkeiltään kevyttä siihen verrattuna. Kuumassa salissa kuitenkin pienetkin liikkeet tuntuivat raskailta, hiki valui ja oli jano. Välillä oli vähän pyörryttävä olo.

Oman joogamaton lisäksi varusteina tunnilla oli kaksi juomapulloa sekä yksi iso pyyhe ja yksi pieni pyyhe. Juoksutrikoot ja kireä t-paita oli ihan ok vaatetus, mitään kovin paksua ja raskasta ei kannata hot-joogaan pukea. Menin joogan jälkeen vielä pumppiin ja illalla oli aika huono olo. En varmaan ollut juonut tarpeeksi vettä ennen ja jälkeen joogaa. Tuntuu kuitenkin, että liikkuvuus olisi jo hieman parantunut ja olen jopa itsekin innostunut venyttelemään iltaisin. Aion siis yrittää käydä vähintään kerran viikossa hot joogassa/bodybalancessa, rankempaan pelkkään astangaan perustuvaan hot-joogaan en kyllä vielä vähään aikaan uskaltaudu. Kivaa näissä kehoa huoltavissa tunneissa on se kun huomaa kehittyneensä ja liikkuvuus lisääntyy.

Pääsin viime viikolla myös tekemään uusimman pumpin. Pumpista on ollut taukoa 2,5 viikkoa, joten on aika vaikea sanoa mitkä biisit olivat rankkoja kun kaikki tuntui aika pahalta, painoja kun en halua tiputtaa. Ehkä tiukimmat olivat selkä (uusi liike power press), ojentajat, hauis, olkapäät. Uusi ohjelma ja musiikit vaikuttivat ihan hyvältä. Laitetaan nyt tähän vielä painot (per pää), jos saisin ne vaikka nousemaan tämän ohjelman aikana:
  • lämmittely 3,5 kg
  • kyykyt 9,5 kg
  • rinta 5 kg
  • selkä 6 kg
  • ojentajat 4,5 kg
  • hauikset 3,5 kg
  • askelkyykyt 5 kg 
  • olkapäät puntit 3 kg, tanko 3,5 kg
Sivusilmällä katselin eilen ykköseltä Terveys lautasella-dokumenttia. Järkyttävää! Ne ihmiset, jotka esim. EU:n kemikaalilautakunnassa tms. päättävät kemikaalien turvallisuudesta ovat kytköksissä kemikaaleja valmistaviin yrityksiin sekä sellaisiin yrityksiin kuten Coca-Cola, joiden tuotteissa käytetään kyseenalaisia kemikaaleja/lisäaineita kuten aspartaamia. Emme siis voi valitettavasti luottaa siihen, että jos jonkun kemikaalin käyttö on sallittua EU:ssa, se olisi myös turvallista. Isot yritykset rahoittavat entistä enemmän kyseenalaisia tutkimuksia, jotka muka osoittavat kemikaalien turvallisuuden, tai jopa painostavat virastoissa asioista päättäviä. Kemikaalien yhteisvaikutusta ihmisiin, niin sanottua kemikaalicocktailia, on myös tutkittu liian vähän.

Meillä kotona on syöty pääasiassa itse tehtyä ruokaa, limua tai energiajuomia en ole ikinä oppinut juomaan, mutta paljon lisäaineita sisältäviä kevyttuotteita olemme syöneet. Nyt olen entistä enemmän tullut siihen tulokseen, että on parempi syödä mahdollisimman vähän käsiteltyjä ja yksinkertaisia ruoka-aineita. Marjoja, kasviksia, hedelmiä, marinoimatonta lihaa, maustamatonta jogurttia. Varmaan luomuakin voisi alkaa suosia enemmän. Itselleni uutta tietoa oli se, että Bisfenoli-A:ta on säilykepurkeissa, joista se liukenee tonnikalaan tai tomaattimurskaan. Tätä hormonihäiritsijää ja karsinogeeniä olemme tyytyväisinä syöneet vuosikausia (lapsesta asti, sillä sitä on käytetty tuttipulloissa), EU:ssa kielto astuu voimaan ilmeisesti ensi kuussa. Suosittelen myös katsomaan Silminnäkijän Väärennetty ruoka-ohjelman. Pitää yrittää katsoa molemmat ohjelmat vielä ajan kanssa uudelleen.

0 kommenttia: