tiistai, 22. helmikuuta 2011

Rahkaletut

Tällaisia rahkalettuja paistoin eräänä sunnuntaina Siskolle ja Siskon poikaystävälle (ja vähän itsellenikin). Päällä Äidin tekemää omenahilloa. Näistä tulee paksumpia kuin tavallisista letuista ja paistaminen on helpompaa. Ohjeessa on omaan makuun liikaa sokeria eli sitä vähennän jatkossa tai jätän kokonaan pois. Letuissa tykkään suolaisten ja rasvaisten lettujen ja makean hillon yhdistelmästä eli lettujen ei tarvitse olla makeita. Hirveästi blogissa on ollut viime aikoina herkku-ohjeita, pitääpä laittaa kohta jotain muutakin. Kohtahan voisi kai alkaa idätyspuuhiin, kun aurinkokin jo paistaa. - Alkuperäinen ohje Pirkka.
  • 1 prk maitorahkaa (250g)
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl sokeria (voi vähentää)
  • 1 tl vanilliinisokeria (voi jättää pois)
  • 1/4 tl suolaa

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Paista lettuja (vajaa 0,5 dl taikinaa/lettu) rasvassa molemmin puolin kunnes ruskeita.

0 kommenttia: