10:30 puuroa mustaherukoilla, omenalla ja macalla.
13:30 lounaaksi ihanaa espanjalaista perunamunakasta (tortilla de patatas) ja salaattia (vihreää salaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, siemeniä, oliiviöljyä, viinietikkaa).
16:45 välipala toimistolla: rahkaa, jogurttia ja banaania.
17:30 kasvissosekeittoa ja raejuustoa.
20:00 hieman palautusjuomaa salilla
21:00 kahden munan munakas aurinkokuivatuilla tomaateilla ja fetajuustolla.
22:00 omenamehua, greippiä ja maapähkinävoita pari teelusikallista.
Keskiviikkona kävin myös uudessa Body Combatissa. En tykännyt uudesta ohjelmasta, musiikit eivät innostaneet ja jotkut biisit tuntuivat jopa tehottomilta. Fiilikseen vaikutti kyllä hieman se, että olen ollut pari päivää huonolla tuulella ja kun saavuin salille puoli tuntia ennen tunnin alkua oli tunti jo täynnä. Sehän ei tietenkään estänyt minua osallistumasta tunnille, törkeänä tyyppinä otin jonkun venyttelytunnin lapun ja menin pokkana Combattiin. Laitoinkin tänään valitusviestiä asiasta salilleni, jos maksan lähes 70 euroa kuukaudessa odotan pääseväni tunneille silloin kun haluan. Aikaisemmin näin on ollutkin, mutta nyt tuonne on jostain syystä tullut liikaa asiakkaita suhteessa salin kapasiteettiin.









0 kommenttia:
Lähetä kommentti