No niin, vuorossa viimeinen mitä söin tänään-postaus toistaiseksi. En nyt tiedä kuvasiko tämä viikko hyvin normaalia syömistäni vai ei. Minulla vaihtelee aika paljon se mitä syön sen mukaan, kuinka paljon liikun tai esimerkiksi sen mukaan mikä aika kuukaudesta on. Yleensä syön sen mukaan ja sen verran mitä tekee mieli. Liikuntaa harrastan pääasiassa siksi, että nautin siitä mutta lisäintoa liikkumiseen tuo hieman myös se, että voi syödä enemmän. Jos ei harrasta liikuntaa se on oikeasti aika vähän mitä ylimääräistä/herkkua voi syödä lihomatta (tajusin tämän joskus kun käytin tuota kalorilaskuria). Nyt söin mielestäni aika monipuolisesti ja kasvisten, hedelmien ja marjojen määrä ruokavaliossa varmasti vain kasvaa kesää kohti. Aamupalan kanssa voisi tsempata; paras vaihtoehto olisi puuro marjoilla ja raejuustolla eli voisin hankkia noita (ja isomman kulhon mistä puuro ei kiehu yli mikrossa) toimistolle.
Haastan kaikki pitämään ruokapäiväkirjaa vaikka viikon ajan, syömiset voi myös halutessaan kirjata kalorilaskuriin, josta näkee muistaakseni kalorien lisäksi myös hiilihydraattien, proteiinin ja rasvojen jakauman.
10:00 laiskamadon aamiainen juustoleipää ja kahvia
12:30 lounaaksi paljon tabouleh-tyyppistä bulgur-salaattia kasviksilla, luomu papumixillä (go green), feta-juustolla ja avokadolla, jälkkäriksi luumu
18:00 täysjyväpastaa, brie-juustoa, grillattua kanaa, tomaatti pyreetä, tomaatteja, oliiviöljyä
22:00 maustamatonta jogurttia mustikoilla, verigreippi, kaksi sesam-näkkäriä voilla ja yksi jälkiuunipala voilla ja juustolla.




2 kommenttia:
Otan haasteen vastaan :) Jospa se motivoi löytämään kadoksissa olevan punaisen langan omiin syömisiin.
Kyllä mua ainakin hyödytti! Jos olis vielä jaksanut laittaa noi kalorilaskuriin..
Lähetä kommentti